Työsuhteessa, apurahalla vai töiden ohessa?

Kuva: Pixabay 

Jatko-opintoja tehdään Suomen yliopistoissa monenlaisissa elämäntilanteissa ja monenlaisella rahoituspohjalla. Karkeasti luokitellen rahoitustilanteita voisi sanoa olevan kolmenlaisia: tutkijoita jotka työstävät väitöskirjaansa muun palkkatyön ohessa, heitä joiden tutkimusrahoitus perustuu jonkun säätiön myöntämään apurahaan ja yliopiston kanssa solmitun työsopimuksen puitteissa jatko-opintojaan suorittavia. Kuten lienee arvattavaa on tämänlaisessa melko joustavassa mallissa hyötynsä, mutta myös haittapuolensa. 

Muun työn ohessa jatko-opintojaan suorittavilla saattaa olla taloudellisesti turvattu asema, mutta vähänlaisesti aikaa osallistua esimerkiksi oppiaineensa tutkijaseminaareihin tai muuhun akateemiseen elämään. Apurahalla jatko-opintojaan tekevien apuraha saattaa olla katkolla useampaan kertaan väitöskirjaprosessin aikana, eikä heillä ole kaikkea työsuhteen tuomaa turvaa. Työsuhteessa opintojaan suorittavan tohtorikoulutettavan asema on monella tapaa turvatuin ja vakain – toisaalta työsopimukseen sisältyvä (sinänsä arvokas) opetusvelvoite ja oletus osallistua aktiivisesti oppiaineen elämään saattavat viedä tutkimukselta rajattuja tunteja ja hankaloittaa väitöskirjan valmistumista suunnitellussa aikataulussa. 

Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään – suoritan jatko-opintojani tutkimusprojektin palkkaamana tutkijana, työsuhteessa yliopistoon. Tämä on monella tapaa ollut otollinen ja optimaalinen tilanne tohtoriopintojen työstämiseen. Vakaa tutkimusrahoitus neljäksi vuodeksi säästää aikaa ja hermoja loputtomalta apurahahakemusten kirjoitusrumbalta ja rahoituksen epävarmuuden tuovalta kalvavalta epävarmuudelta. Mahdollisuus keskittyä täysipäiväisesti oman tutkimuksen tekemiseen on tuntunut arvokkaalta.

Toisaalta merkittävä osa omaa tietäni kohti tohtorinarvoa on ollut myös työryhmätyöskentely. Omassa oppiaineessani (antropologia) tutkimus on perinteisesti ollut yksilötyöskentelyä, jossa jokaisella tutkijalla on oma projektinsa ja erikoisosaamisensa. Tutkimusryhmä on kuitenkin tuonut minulle hienon oppiainetta pienemmän työyhteisön, jonka roolia työssäjaksamisen suhteen ei varmaan voine liioitella. Toki joillekkin tutkijoille kammioon eristäytyminen sopii hyvin, mutta väitän että suurin osa myös meistä viihtyy parhaiten voidessaan keskustella tekemisestään aktiivisesti kollegoiden kanssa. 

Aiemmin mainitsemani opetusvelvollisuus on ollut myös positiivinen kokemus – vaikka ilman opetukseen käyttämiäni tunteja väitöskirjani olisi varmasti paljon lähempänä valmistumista, on osallistuminen oppiaineeni opetustyöhön myös antanut paljon. Usein tutkimansa asian sisäistää itsekin paremmin kun sen joutuu avaamaan ja selventämään perustutkinto-opiskelijoille ilman erityisalan jargonia. Näen myös tutkimuksen ja opetuksen laajemmin toisiaan tukevina – paras opetus perustuu tuoreelle tutkimukselle, ja toisaalta säännöllinen opetustyö kannustaa tutkijaa miettimään miten tutkimuksesta kommunikoidaan laajemmalle yleisölle. 

Nyt neljävuotinen työsopimukseni on lähenemässä loppuaan ja väitöskirjani valmistuminen on kuitenkin vielä noin vuoden työpanoksen päässä. Olen siis siirtymässä työsuhteen tuomasta suhteellisesta turvasta ja mahdollisuudesta keskittyä tutkimukseen huomattavasti prekaarimpaan ja epävarmempaan asemaan. Olenkin tämän viimeisen vuoden aikana käyttänyt tuntitolkulla tutkimusaikaani hakeakseni säätiöiltä työskentelyapurahaa väitöskirjani loppuunsaattamiseen ­– tähän mennessä olen hakenut vuoden aikana kuutta eri apurahaa. Kun jokainen hakemus vaatii omanlaisensa dokumentit ja painotukset, voitte vain kuvitella kuinka paljon aikaa tähän on haaskautunut tutkimustyön sijasta. Toistaiseksi asemani väitöskirjatyöni loppuvaiheessa on auki – on täysin mahdollista että siirryn välillä vitsaillen Suomen suurimmaksi tutkimusrahoittajaksi kutsutun KELA:n rahoitukselle. Tutkimus työttömyyskorvauksella on yllättävänkin laaja ilmiö pätkätöitä teettävässä ja yhä epävarmemmaksi muuttuvassa yliopistomaailmassa. On kuitenkin selvää, että tämä ei ole toivottava tilanne tutkijan tai yliopistoyhteisön kannalta.

Samuli Lähteenaho

4 Comments

  1. Hyvää pohdintaa, kiitos! Uskoisin, että tekstissäsi mainittuihin tilanteisiin on jokaisen jatko-opiskelijan helppo samaistua, oli oma tilanne mikä tahansa. Vaihtoehtoja rahoitukselle on monia ja toivottavaa olisi, että jokainen pystyisi valitsemaan itselleen parhaiten sopivan. Apurahahaku vie aikaa ja voimia todelta monelta tutkijalta. Olisikin mielenkiintoista kuulla, kuinka paljon se vie vuosittain tutkijoiden aikaa ja resursseja koko suomalaisen tutkimuskentän osalta.

    Tykkää

  2. Rahoituksen järjestäminen on tärkeä näkökulma väitöskirjan tekemisessä. Jos rahoitus ei ole järjestynyt, niin se rasittaa ja kuormittaa tutkijaa. Sinun tapauksessa epävarmuus rahoituksesta ajoittuu viimeiseen väitöskirjan tekemisvuoteen ja siten kokonaisuus näyttää ulkopuolisen silmin aika hyvältä. Hakemusten tekeminen on työlästä ja aikaa vievää työtä. Monesti hakemuksia tosiaankin joutuu tekemään vielä useita eikä niitä voi kopioida, vaan jokainen hakemus on tehtävä huolellisesti hieman eri painotuksella. Voisi kuitenkin olettaa, että onnistut saamaan rahoituksen myös viimeiselle väitöskirjan tekemiseen tarvittavalle vuodelle, koska työsi on jo niin pitkällä ja työn edistymisestä on jo vahvaa näyttöä. Rahoittajatkin tulevat saamaan nopeasti vastinetta rahoilleen. Eihän sitä tiedä, vaikka viimeisen vuoden rahoituksen tarjoaja tulisi tarjoamaan sinulle jatkossa työpaikan valmiina tohtorina! Saatat säästyä siten lukuisilta työhakemusten täyttämisiltä. Kannattaa aina miettiä positiivisesti, koskaan ei tiedä mitä kaikkea hyvää yhdestä hakemuksesta voi seurata. Ovet voivat avautua aivan uusille rahanlähteille ja turvata toimeentulon useiksi vuosiksi!

    Tykkää

  3. Toi on kyllä koominen homma, että Kela saattaa olla merkittävä tutkimusrahoittaja. Erityisesti jos on ollut normaalissa päivätyössä ja saa ansiosidonnaista, voi saatu raha olla hyvin lähellä tyypillistä apurahan määrää.

    Tykkää

  4. Olen huomannut, että melko yleinen rahoituksen muoto on myös aikuiskoulutustuki eli ansiosidonnainen raha, jota Työllisyysrahasto maksaa opintovapaalla olevalle. Edellytyksenä tälle on kahdeksan vuotta mitä tahansa työkokemusta ja yli kuuden kuukauden kestävä työsuhde samalla työnantajalla. Tietenkään kaikki eivät täyty näitä edellytyksiä, mutta jo jonkin aikaa työelämässä olleelle opintovapaan hakeminen tarjoaa mahdollisuuden syventää omaa osaamista tai sitten vaihtaa alaa. Aikuiskoulutustukea saa vain 15 kuukauden ajalta, joten koko väitöskirjaa sillä ei rahoiteta, mutta se antaa kuitenkin ”mielenrauhaa” ikuselta hakemusrumbalta. On jollain tapaa todella väärin, että väitöskirjaopiskelijaksi on suhteellisen helppo päästä, mutta opiskelemisen konkreettinen mahdollistaminen järkevän rahoituksen turvin on todella vaikeaa. Luulisi, että koko yhteiskunnan etu olisivat määräajoissa valmistuvat tohtorit sen sijaan, että he käyttävät kaiken aikansa erilaisten hakemusten kirjoittamiseen.

    Tykkää

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s