Mielikuvia ja tosiseikkoja tutkimustyöstä
Omalla tielläni tohtoriksi olen miettinyt muun ohella sitä, mikä minua tutkimisessa ja väitöskirjan tekemisessä motivoi. Tutkijan työ voi nimittäin ajoittain tuntua puuduttavalta ja yksinäiseltäkin. Siihen liittyy, varsinkin väitöskirjatyön alkuvaiheessa, usein suhteellisen hidas eteneminen ja kaukana tulevaisuudessa häämöttävät tavoitteet. Lisäksi kuten tämän blogin aiemmassa kirjoituksessa ”Yksin tällä tyhjällä tiellä” (nimimerkki Odysseusnemo, 21.10.2020) todettiin, tutkimuksen tekeminen on usein perusluonteeltaan hyvin itsenäistä puuhaa (toki alasta jossain määrin riippuen).
Tämä liikkuvaan ja muodoltaan epäselvään maaliin tähtääminen voi siis olla pidemmän päälle rankkaa. Näin ollen aika ajoin on hyvä pysähtyä miettimään seuraavia kysymyksiä:
- mistä saada omaan väitöskirjaprojektiin ns. työn imua tai flowta;
- miten ruokkia omaa luovuutta;
- voisiko omat tavoitteet palastella rakenteeltaan jäsennellyiksi ja selkeiksi työtehtäviksi;
- mitä voi lisätä tai poistaa, jos seinä nousee eteen ja usko omaan tekemiseen on koetuksella?
Voiko tutkimustyö olla luovaa?
Luovuutta on käsitelty erilaisessa tieteellisessä tutkimuksessa sekä kirjallisuudessa paljon. Yhtenä alan tunnettuna ja arvostettuna tutkijana voidaan mainita Mihaly Csikszentmihalyi, jonka tuotantoon kuuluu teos ”Flow – elämän virta: Tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu” (Csikszentmihalyi, M. & Hellsten, R. (2005) Flow: elämän virta: tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu. Helsinki: Rasalas.). Teoksessa nostetaan luovuuteen liittyen esiin mm. ajattelun yleinen miellyttävyys, keskustelun ja kirjoittamisen tärkeys, arvoitusten ratkaisu, flow-tila töissä ja vapaalla sekä työn paradoksi (luvut 6 ja 7).
Tältä pohjalta luovan työn piirteitä on helppo löytää myös akateemisesta tutkimuksesta, sen tekemiseen liittyvistä tiukoista kriteereistä ja konventioista huolimatta. Uuden tiedon etsiminen ja ongelmien ratkaisu vaativat luovuutta eivätkä vaatimukset vaikkapa tutkimusmetodien noudattamisesta ja oman tekemisen tarkasta dokumentoinnista poista tätä. Luova työ voidaan siten ymmärtää monella tavalla eikä luovuus rajoitu ns. perinteisille luoville aloille esim. kulttuurin piiriin.
Väitöskirjatyön tekemisen kannalta relevantin oivalluksen tarjoaa Csikszentmihalyin ja hänen siteeraamiensa lähteiden esittämät havainnot siitä, miten tiedemiehet saavat motivaatiota työssä kohtaamistaan älyllisistä arvoituksista (s. 197-200). Juuri nämä ”älylliset arvoitukset” ja niiden tarjoamat haasteet sekä ratkaisujen vaatima luovuus motivoivat ainakin allekirjoittanutta tutkimuksen tekemiseen. Koen työni siis kiinnostavaksi ja myös laajemmassa kontekstissa merkitykselliseksi, mikä auttaa jaksamaan suvantovaiheissa.
Merkityksellisyyden kokemus luo tärkeän lähtökohdan motivaatiolle, mutta oman tutkimuksen edistymistä voi tukea myös muotoilemalla työtään suuntaan, jossa flow-tilaan pääsy helpottuu. Csikszentmihalyi toteaa, että ”mitä enemmän työ muistuttaa peliä – on monipuolista, tarjoaa sopivia ja joustavia haasteita, selkeät päämäärät ja välittömän tavoitteen – sitä enemmän se tuottaa iloa” (s. 221).
Käytännössä omalla kohdallani olen pyrkinyt mm. asettamaan itselleni julkaisuihin ja esiintymisiin liittyviä konkreettisia välitavoitteita ja aikatauluttamaan tekemistäni viikko, kuukausi ja vuositasolla. Näin olen päässyt tietoisesti iloitsemaan pienistäkin edistysaskelista ja saanut rakennetta tekemiseeni. Tärkeä havainto itselleni on ollut myös se, ettei rahoituksen turvaama vapaus keskittyä sataprosenttisesti tutkimuksen tekemiseen tarkoittanutkaan heti huimaa etenemistä. Väitöskirjan tekeminen vaatii omalla kohdallani paitsi aikaa ja vapautta, myös tiukkaa itsensä johtamista ja järkeviä rajoja.
Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin
Jos motivaatio oman väitöskirjatyön tekemiseen on hukassa, voi olla hyödyllistä pohtia tässä kirjoituksessa lyhyesti esiteltyjä näkökulmia. On myös tärkeä pitää mielessä, ettei kaikesta tarvitse selvitä yksin. Toisille sopii parhaiten itsenäinen pohdiskelu ja esim. omatoiminen tutustuminen työn imua ja flow-tilaa koskevaan kirjallisuuteen. Itse koen hyötyväni suuresti yhteisistä keskusteluista ja ns. vertaistuesta.
Vaikka tutkimukseesi ei suoraan liittyisi esimerkiksi tutkimusryhmä, jonka jäsenten kanssa voisi pallotella myös negatiivisia tunteita, on tukea kuitenkin saatavissa. Omien ohjaajien kanssa voi pohtia myös työn etenemiseen liittyviä kysymyksiä tiukan substanssin lisäksi. Ainakin omalla alallani kokoontuu myös vapaamuotoinen jatko-opiskelijoiden ryhmä, jossa pääsee jakamaan kokemuksia. Lisäksi tarjolla on virallisia kursseja, joilla pureudutaan väitöskirjatyöhön ja sen haasteisiin. Esimerkiksi Sanna Nyqvist ja Minna Sütö järjestävät Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkijakoulun puitteissa kurssia ”Luovuutta ja ideoita väitöskirjan kirjoitusprosessiin” ja kyseinen kurssi onkin toiminut inspiraationa myös tämän tekstin kirjoittamisessa.
Tsemppiä kaikille tiellä tohtoriksi!
Tiellä tohtoriksi 