Piiritetyn huoneen artikkeleita

Omistan työssäni kaiken tarmoni maailman murheiden mietiskelyyn, joten ehkä annettakoon anteeksi, että tämän kerran keskityn vain omaan kokemukseeni suuren globaalin kriisin keskellä.

Näennäistekemistä

Huomaamattani olen viimevuosina luisunut kierteeseen, jossa näennäistekeminen on korvannut varsinaisen työni. Huomattava osa työpäivästäni kuluu rupatteluun, kokouksiin ja lounastamiseen. Näiden jälkeen tunnen olevani uupunut, mitä pahentaa turhautumisen tunne projekteista, jotka eivät ole tänä aikana edenneet.

Tuntuu että olen omistanut yhä suuremman osan tarmostani kaikelle muulle kuin tutkimukselle. Työn keskeisimmätkään mahdollistavat perusedellytykset: keskittyminen ja pitkäjänteisyys, eivät ole täyttyneet työyhteisödiplomatian ja avokonttorien maailmassa. Häly, reaktiivinen toiminta ja puitteiden ylläpitäminen ovat menneet tekemisen edelle, enkä suoraan sanottuna ole pitkään aikaan kokenut tätä mielekkääksi.

Uusi normaali

Korona-aikana muutti kaiken. Etätöihin jättäydyttyäni en ole enää joutunut tekemään valintoja ennen työhön ryhtymistä. Puitteet eivät muutu. Useimpina aamuina olen silkasta tottumuksesta projektien kimpussa puolen tunnin kuluttua heräämisestä, ja vaativimmat työt on useimmiten tehty puoleenpäivään mennessä. Tämän jälkeen suoritan askareita ja varmistelen että seuraava työpäivä on helppo aloittaa. Silloinkin kun keskittymiseni herpaantuu näissä suppeissa puitteissa, se pysyy useimmiten melko lähellä varsinaista tekemistä ja voi parhaimmillaan edesauttaa sellaisten ongelmien ratkaisua, joita en ole osannut edes kunnolla määritellä.  

Tehokkuus on hiipinyt tekemiseeni niin salakavalasti etten edes huomannut sitä tulevaksi. Kaikki vain tapahtuu omalla painollaan. Liioittelen tietenkin hieman. Työ itsessään ei ole helpottunut ja tekniikka tarjoaa ajoittain haasteita, mutta kokonaiskuva on selkeämpi, kun arjessa on vähemmän muuttuvia tekijöitä. Pystyn aiempaa paremmin ylläpitämään työn kannalta välttämätöntä fokusta.

Kaksoiselämää

Tiedän että en ole yksin. Korona-aikana on puhuttu paljonkin etätyön odottamattomasta soveltuvuudesta etenkin suomalaiseen mielenlaatuun. Väitän että suomalaiselle tutkijalle tämä voi olla vielä monia muita ryhmiä luontevampaa.

Tutkija elää tietyllä tavalla kaksoiselämää. Toisaalta osana arkista oravanpyörää, toisaalta kadonneena oman mielensä syövereihin. Korona-aikana olen tuntenut vähemmän syyllisyyttä jälkimmäisestä ja vaikka tiedän että tulen ennen pitkää kaipaamaan oravanpyörää, avokonttoreita ja kiusallisia juttutuokioita kahviautomaatilla, annan nyt itselleni luvan kadota suurten ajatusten ja oivallusten ulottuvuuksiin. Ovi kiinni ja lappu luukulla: muissa maailmoissa.

Kuva: Michael Dales, CC lisenssi.