Olen taustaltani luokanopettaja sekä historian ja yhteiskuntaopin aineenopettaja. Luokanopettajakoulutus on moneen muuhun akateemiseen koulutukseen verrattuna hyvin ammattiorientoitunut, ja suurin osa opiskelijoista päätyy opettajiksi kouluihin jättäen yliopiston lopullisesti taakseen. Näin olin myös itse ajatellut, kunnes pro gradu -tutkielmaani viimeistellessäni mieleeni tuli ajatus mahdollisista jatko-opinnoista. Sain ajatukselleni tukea pro gradu -ohjaajaltani ja päädyin lopulta hakemaan jatko-opiskelupaikkaa. Kiinnostukseni kohdistui kuitenkin erityisesti tutkimusaiheeseeni kouludemokratiaan, eikä niinkään jatko-opintoihin ja akateemiseen työuraan. Päädyinkin siihen, että aloitin jatko-opinnot ja väitöskirjani tekemisen opettajan työni ohella. Varsinkin opettajauran alkuvaiheessa aikaa ja voimia opintojen ja väitöskirja-artikkeleiden tekemiseen oli hyvin niukasti. Säännöllisesti pidettyjen jatkokoulutusseminaarien avulla yhteys akateemiseen maailmaan kuitenkin säilyi ja tutkimusaiheeseeni liittyvät asiat pysyivät mielessä, vaikka aikaa ei artikkelin kirjoittamiseen ollutkaan.
Jälkikäteen olen huomannut, että vaikka ajan ja jaksamisen suhteen tilanne ei työn ohella tutkimusta tehdessä ollut optimaalinen, oli tilanteessa myös hyviä puolia. Kun omaa tutkimusta teki opettajan työn ohella, kontakti kouluarkeen säilyi hyvin vahvana. Uusia kouludemokratiaan liittyneitä ajatuksia tai käytänteitä pystyi peilaamaan heti kouluarkeen ja käytäntöön. Joitain ideoita pystyi jopa testaamaan heti tuoreeltaan ilman varsinaista tutkimusasetelmaa. Uskonkin, että opettajana toimiminen on vahvistanut myös ammattitaitoani tutkijana, kun ymmärrys kouluarjen realiteeteista ja oppimisen monimuotoisuudesta on vahvistunut käytännön työn kautta.
Tällä hetkellä olen opintovapaalla ja työstän väitöskirjaani apurahalla. Olen nauttinut suuresti, kun olen pystynyt keskittymään vain tutkimuksen tekemiseen ja opintojen suorittamiseen. Samalla olen kuitenkin tyytyväinen, kun olen saanut aikaisemmin tehdä tutkimustani rauhassa ja kiinteässä kontaktissa koulumaailmaan. Väitöskirjan tekeminen monen vuoden ajan ensin työn ohella ja sitten vuoden verran täysipäiväisesti on sopinut itselleni erinomaisesti. Matkan varrella olen saanut kasvaa ja kehittyä ihmisenä, kasvattajana ja tutkijana. Ymmärrän toki, että kaikkien kohdalla tilanne ei ole sama, sillä esimerkiksi tutkimusaihe, tieteenala ja elämäntilanne vaikuttavat asiaan hyvin paljon. Samaan määränpäähän pääsee monen eri reitin kautta.
Viime vuosina jatko-opiskelupaikan saaminen on vaikeutunut ja yliopistot yrittävät saada sisään päässeet jatko-opiskelijat valmistumaan mahdollisimman nopeasti. Mielestäni olisi kuitenkin toivottavaa, että jatko-opintojen suorittaminen olisi myös tulevaisuudessa mahdollista tehdä työn ohella. Erityisesti juuri kasvatusala hyötyy siitä, että osa tieteenalan tutkijoista on ihmisiä, jotka tekevät paluun yliopistolle vietettyään aikaa ensin koulumaailmassa. Tällaiset tutkijat haluavat usein ratkaista jotain kouluun liittyvää ongelmaa, johon ovat omassa työssään törmänneet. Yliopiston näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että kaikki jatko-opiskelijat eivät valmistu nopeasti neljässä vuodessa. Hitaamman valmistumistahdin vastalahjana yliopisto saa kuitenkin asiantuntemusta ja vahvan linkin ympäröivään yhteiskuntaan ja koulumaailmaan. Yhteiskunnan kannalta merkitystä ei ole edes sillä, mitä tuore tohtori tekee valmistumisensa jälkeen. Koulumaailmaan palaava tohtori vie kouluarkeen mukanaan tuoretta asiantuntemusta, ja yliopistolle jäävä opettajataustainen tutkija tuo akateemiseen maailmaan käytännön koulukokemusta ja pedagogista osaamista. Molemmille on tarvetta.
Mikko Tujula
Kuva: Kurt Deiner
Tiellä tohtoriksi 
Kuvaat hienosti sekä positiivisia että negatiivisia puolia väitöskirjan työstämisestä muun työn ohessa! Erityisen hyvä huomio minusta on se, että mahdollisuus työstää väitöskirjaa joka liittyy päivätyön aihepiiriin tiiviisti toisaalta estää tutkijan kammioitumista ja toisaalta mahdollistaa tutkimuksen kautta ilmenneiden uusien keinojen tai tapojen laittamisen heti käytäntöön. Olen itsekkin pistänyt merkille että yliopisto tuntuu vaikeuttavan opintojen tekemistä työn ohessa, tai ei ainakaan kannusta siihen. Olen ehdottomasti samaa mieltä että tämä mahdollisuus tulisi pitää avoimena ja mahdollisena!
TykkääTykkää
On kiinnostavaa kuulla, miltä väitöskirjan tekeminen näyttää kasvatustieteiden puolella; oma aikaisempi käsitykseni alasta on ollut se, että monet väittelijät ovat tohtorinhatun saadessaan eläkeikäisiä, sillä työn tekeminen on vetänyt tutkimuksestakin kiinnostuneet opettajat helposti mukaansa vuosikymmeniksi. On epäilemättä ollut kiinnostavaa ja antoisaa työskennellä väitöskirjan parissa sekä töiden ohella että päätoimisesti ja apurahan turvin!
Erityisesti viimeisen kappaleen pointti siitä, että neljän vuoden venyminen pitemmäksi ajanjaksoksi voi toisinaan olla myös positiivinen asia tai ainakin elämän realiteetti, on hyvä; erilaiset rahoitusmuodot tuntuvat painottavan tavoiteajassa valmistumista enenevissä määrin, vaikka syitä tästä poikkeamiselle voi olla lukuisia, eikä nopeus luonnollisestikaan takaa laatua. Lukuisat väitöskirjat, joita nykyään pidetään jonkin alan klassikkoteoksina ja joiden laatijat ovat luoneet merkittäviä uria joko yliopistolla tai sitä ympäröivässä yhteiskunnassa, ovat kuitenkin vaatineet huomattavasti enemmän panostusta kuin mikä edes olisi mahdollista sanotuissa puitteissa. Kuka loppupeleissä hyötyy, jos kaikki tohtorikoulutettavat erilaisine taustoineen ja tavoitteineen yritetään pakottaa samaan muottiin?
TykkääTykkää
Väitöskirjaprojektin alkutaipaleella on varmasti perustutkinnon pro gradu –ohjaajan kannustavalla asenteella iso merkitys. Moni kaipaa rohkaisua ja tukea tohtorin tielle. Asetelmana pidän parempana vaihtoehtona sitä, että tutkittava aihe kiinnostaa enemmän kuin jatko-opinnot ja akateeminen työura. Kun tutkittava aihe kiinnostaa, se kertoo hyvästä motivaatiosta ja imusta tutkimustyötä kohtaan. Hyvä motivaatio tutkimusaiheeseen on mielestäni paras lähtökohta tutkimustyölle.
Pidän itse tärkeänä, että jatkossakin voisi jatko-opintoja tehdä myös työn ohessa. On erinomaista, että tarjolla olisi erilaisia vaihtoehtoja, koska ihmisetkin ovat niin erilaisia ja heidän elämäntilanteensa vaihtelevat. Joka tapauksessa väitöskirjan tekeminen heti neljässä vuodessa perustutkinnon jälkeen kuulostaa varsin tehokkaalta ja optimaaliselta. Ammatillisen kehittymisen kannalta olisi ideaalia, jos pystyy yhdistämään tutkimus- ja työmaailman. On aivan selvää, että siitä hyötyvät kaikki osapuolet. Tietenkin olisi hienoa, jos voisi välillä muuttaa painotusta työ- ja tutkimusmaailman välillä. Sinulla tämä onkin onnistunut, kun olet opintovapaalla opettajan työstä. Voisiko tulevaisuudessa olla myös työelämätutkijoita samalla tapaa kuin on nykyisin työelämäprofessoreja?
TykkääTykkää
Kuten kirjoitat, samaan määränpäähän pääsee monen eri reitin kautta. Itsekään en ajattele, että väitöskirjan tekemiselle olisi jokin yksi ja ainoa oikea tapa tai aika. Kuitenkin myös omalla kohdallani koen aiempien ”käytännön lakimiestehtävieni” hyödyttävän minua nyt tutkijana. Olen saanut aiemmista töistäni arvokasta tietoa siitä, miten oikeus toimii eri tilanteissa ja miten monia eri näkökulmia juridiikan alalla toimivan on otettava huomioon.
Yleisemmin tutkijan monipuolinen kokemus osaltaan helpottaa vuoropuhelua käytännön toimijoiden ja tutkijoiden välillä. Tämä sekä lisää mahdollisuuksia hyödyntää tutkimustietoa että tuottaa relevanttia tietoa. Toisaalta tutkimuksen ei pitäisi kaventua vain käytännön ongelmia koskevien selvitysten tuottamiseksi (mitä en tulkitse sinun tarkoittavankaan), sillä silloin voi monet uudet avaukset ja löydökset jäädä tekemättä. Toivottavasti siis myös jatkossa tutkijoiden urapoluilla on tilaa erilaisille valinnoille.
TykkääTykkää